Ampiaispesän hävittäminen ammattitaidolla

Löytyykö kiinteistöltäsi tai mökiltäsi ampiaisia kuhiseva pesä? Tuholaistorjuntakeskukselta ampiaispesän hävittäminen hoituu helposti ja turvallisesti. Ota meihin yhteyttä joko oheisella lomakkeella tai puhelimitse (020 762 2244)! Tulemme tarvittaessa poistamaan pesän pikaisesti ja pääsette huolen aiheesta eroon.

Ampiaiset pörräävät keväästä syksyyn

Ampiaiset ovat tuttuja vieraita Suomen kesässä. Niiden elinkausi yltää keväästä alkusyksyyn. Ilmaston lämpenemisen myötä ampiaisetkin heräävät nykyisin horroksestaan yhä aiemmin keväällä ja niitä voi tavata vielä pitkään syys- tai lokakuunkin puolella. Talveksi ampiaiset vaipuvat horrokseen. Toisinaan aktiivisia ampiaispesiä voi kuitenkin löytää rakennusten sisältä tai välittömästä läheisyydestä lähes ympäri vuoden.

Ampiainen ei tuhoa ihmisen omaisuutta, mutta se voi vahingoittaa ihmistä ja pahimmissa tapauksissa pisto voi olla jopa henkeä uhkaava. Ampiaiset pistävät lähinnä, jos kokevat olonsa uhatuksi. Epähuomiossa tehty huitaisu tai osuminen liian lähelle ampiaisen sijaintia voi kuitenkin johtaa pistokseen. Etenkin loppukesästä ampiaiset saattavat myös käyttäytyä tavallista aggressiivisemmin, koska ne ovat turhautuneita ravinnon niukkuuden takia.

Ampiaisen pistoksesta aiheutuu yleensä pieni kipeä ja kutiseva paukama, mikä johtuu piikin sisältämästä myrkystä. Ampiainen harvemmin pistää huomaamatta, sillä jo pistäminen kirpaisee. Vaarallisinta pisto on ampiaisallergiselle, iäkkäälle tai pienelle lapselle sekä kenelle tahansa silloin, jos se osuu suun tai nielun alueelle tai jos pistoja tulee kerralla useita. Lue, mitä tehdä, jos ampiainen on pistänyt.

Ampiaispesän hävittäminen

Ampiaiset rakentavat joka vuosi uuden pesän. Talvihorrokseen mennessään ampiaiset hylkäävät pesän ja keväällä kuningatar lähtee taas etsimään uutta pesäpaikkaa.

Yhdyskunta-ampiaiset tekevät pesän joko maan sisään, puuhun tai mihin vain sopivaan kohtaan rakennusta. Pesä voi löytyä esimerkiksi terassin tai parvekkeen nurkasta, varaston katosta tai ullakolta. Yksi ärhäkkäimpiä ampiaislajeja on maa-ampiainen, joka tekee pesänsä nimensä mukaisesti maahan. Jos maa-ampiaispesään erehtyy astumaan, niin varmuudella saa lukuisia pistoksia.

Kun pesä sattuu osumaan tontillesi, on ampiaispesän hävittäminen usein tarpeen, jotta huoli pistoksista ei häiritse kesänviettoa. Meillä Tuholaistorjuntakeskuksessa ampiaispesän hävittäminen hoituu ammattitaidolla. Kutsu meidät paikalle, niin sinun ei tarvitse itse riskeerata joutumista pistetyksi.

Meillä on tarvittavat suojavälineet, torjunta-aineet ja tekniikat pesän hävitykseen niin, että ampiaiset eivät pääse pistämään. Hoidamme niin yhdyskunta-ampiaisten kuin maa-ampiaisten pesien hävittämisen. Lisäksi annamme tarkat ohjeet siihen, miten pysytte turvassa ampiaisten pistoksilta sekä sisällä että ulkona. 

Ota yhteyttä joko oheisella lomakkeella tai puhelimitse (020 762 2244). Lue myös tarkemmin ampiaisista ja niiden torjunnasta.

Ampiaispesän hävittäminen hoituu Tuholaistorjuntakeskukselta ammattitaidolla