Valkoinen sokeritoukka on kotien uudempi tuholainen kalvastoukka (ghost silver fish eli haamutoukka). Se kuuluu kolmisukahäntäisiin eli toukkasukahäntäisiin, jonka tunnetumpia lajisukulaisia ovat sokeritoukka (silver fish), paperitoukka (long-tailed silver fish) ja uunitoukka. Kalvastoukka on saanut nimensä vasta vuonna 2023 ja sitä kutsutaan myös haamutoukaksi.
Tuholaistorjuntakeskuksesta saat valkoisen sokeritoukan eli kalvastoukan torjunnan ja hävityksen tehokkaasti ja ammattitaitoisesti. Ota meihin yhteyttä oheisella lomakkeella tai puhelimitse (020 762 2244) ja annamme sinulle tarjouksen. Meillä on Suomen nopein toimitusaika, tulemme paikalle pikaisesti palvelun tilaamisen jälkeen!
Valkoinen sokeritoukka eli kalvastoukka
Valkoinen sokeritoukka ei ole virallinen lajinimitys, mutta jos törmäät sokeritoukan näköiseen hyönteiseen, joka on väriltään valkoinen, saattaa kyseessä olla kalvastoukka. Se on Suomessa melko uusi tuttavuus – ensimmäinen havainto on tehty vasta vuonna 2017 Helsingissä (lähde Laji-info). Toistaiseksi se on huomattavasti lajitovereitaan sokeritoukkaa ja myös paperi- ja uunitoukkaa harvinaisempi.
Väriltään kalvastoukka on vaalea helmenvalkoinen ja läpikuultava siinä missä sokeritoukka on hopeanvärinen. Paperitoukka on väriltään sokeritoukkaa tummemman harmaa ja vähemmän kiiltävä. Paperitoukallakin kuitenkin vatsapuoli on vaalea hopeanhohtoinen. Valkoinen sokeritoukka eli kalvastoukka on sekä selkä- että vatsapuolelta valkoinen, mutta myös hieman kiiltäväpintainen. Kalvastoukan mustat silmät erottuvat hyvin toukan muuten vaaleasta värityksestä.
Täysikasvuisena kalvastoukka on noin 8 mm pitkä. Kalvastoukalla on kolme takasukasta, jotka ovat suunnilleen yhtä pitkät kuin sen ruumis.
Kalvastoukka käyttää lajisukulaistensa tavoin ravinnokseen hyvin monipuolisesti erilaisia orgaanisia aineita kuten selluloosaa. Toukat eivät tarvitse suurta ruokamäärää vaan elävät rattoisasti hyvinkin pienillä resursseilla.
Kalvastoukka, sokeritoukka, uunitoukka vai paperitoukka?
Toukan tunnistamisessa auttaa paitsi niiden eri väritys, myös kokoerot ja erot elinympäristöissä. Esimerkiksi sokeritoukka viihtyy enimmäkseen märkätiloissa kun taas kalvastoukkaa ja sokeritoukkaa suurempi paperitoukka viihtyy ja pesii myös muualla sisätiloissa ja sitä voi löytää vaikkapa varastoista. Uunitoukka taas vaatii elinympäristöltään korkeampaa lämpötilaa, mistä syystä se viihtyy esimerkiksi uunien läheisyydessä. Kalvastoukka selviää myös suhteellisen kuivassa huoneilmassa.
Näistä eri toukkalajeista aiheutuva haitta on kuitenkin kaikilla vastaavanlainen ja kaikkiin toukkasukahäntäisiin käytetään samankaltaisia torjuntakeinoja.
Ota meihin yhteyttä (020 762 2244), niin autamme lajin tunnistuksessa ja annamme tarjouksen toukan tehokkaasta ja ammattitaitoisesta torjunnasta ja hävityksestä.
Kalvastoukan torjunta
Kalvastoukka on sukulaistensa tapaan kodin tuholaishyönteinen ja ikävä vieras. Siitä ei ole välitöntä vaaraa, mutta jos kannan antaa rauhassa runsastua, voi se jäädä pysyväksi ja laajalle levinneeksi asukkaaksi. Toukka voi aiheuttaa myös hygieniahaittaa kulkiessaan kodin eri pinnoilla aina viemäreistä pöytätasoille. Jos haluat ns. valkoisista sokeritoukista eroon, kannattaa ammattitorjujan puoleen kääntyä mieluiten viivyttelemättä.
Kalvastoukkien leviämistä voi pyrkiä estämään huolehtimalla tilojen siisteydestä. Näin voidaan minimoida toukille tarjolla oleva ravinto. Kotikonstit harvoin kuitenkaan auttavat valkoisten sokeritoukkien pysyvässä torjunnassa, sillä siisteinkään koti ei yleensä hävitä toukkia kokonaan. Toukille kelpaa ravinnoksi niin monet eri aineet ja pienetkin määrät, että niiden on helppo löytää syötävää siististäkin kodista. Emme suosittele myöskään keinoja kuten rakojen tiivistämistä, sillä kalvastoukka mahtuu asuntoon tai muuhun rakennukseen niin pienistä rei’istä, että niitä kaikkia on mahdotonta tukkia. Toukka piiloutuu helposti talon rakenteisiin ja pystyy siirtymään esimerkiksi putkia ja pieniäkin rakoja pitkin myös asunnosta toiseen.
Meillä Tuholaistorjuntakeskuksessa on vuosien kokemus ja ammattitaito eri tuholaisten torjumisesta ja hävittämisestä. Pystymme tunnistamaan tuholaisten sisääntuloreitit ja elintavat ja suuntaamaan torjuntatoimenpiteet kullekin lajille sopivasti. Käytämme ammattikäyttöön sallittuja, tehokkaita mutta ihmiselle vaarattomia torjuntakeinoja. Kalvastoukkien torjunnan teemme kaksi kertaa, jolloin saamme kaikki toukkien kehitysvaiheet tuhottua.
Ota meihin yhteyttä joko oheisella lomakkeella tai puhelimitse (020 762 2244), niin vastaamme kysymyksiisi ja teemme torjunnan pikaisesti! Torjumme tuholaisia etenkin pääkaupunkiseudulla ja Uudenmaan alueella.
Lue lisää muista toukkasukahäntäisistä tuholaisista: