Häiritsevätkö pulut? Pulujen karkotus ja torjunta hoituu meiltä Tuholaistorjuntakeskuksessa ammattitaidolla. Ota yhteyttä joko puhelimitse (020 762 2244) tai oheisella lomakkeella, niin kerromme miten voimme auttaa!

Pulut kuuluvat rauhoitettuihin lintuihin, joita ei saa häiritä ilman lupaa. Tilanteesta ja tarpeesta riippuen voidaan kuitenkin anoa lupa pulujen karkottamiseen.

 

Pulu eli kesykyyhky

Pulu eli kesykyyhky on kalliokyyhkystä polveutuva lintu, joka on hyvin sopeutunut kaupunkielämään. 

Suomessakin pulua tavataan etenkin kaupungeissa ja muissa asutuskeskuksissa. Ne pesivät talojen seinustojen räystäiden alle ja syvennyksiin sekä siltojen rakenteisiin. Maaseudulla pulut viihtyvät muun muassa viljakuivurien ja -varastojen luona. Suomessa kesykyyhkyjä arvioidaan pesivän noin 40 000 paria. 

Pulun ääni on kujertava ja väritykseltään se on kirjava. Ravintonaan se käyttää muun muassa siemeniä, hyönteisiä, matoja ja ihmisten jättämää ruokaa. Pulu voi elää jopa 10-vuotiaaksi.

Pulujen aiheuttamat haitat

Pulut saattavat häiritä esimerkiksi ravintoloiden, kauppojen tai muiden liiketilojen toimintaa tai eksyä myös vaikkapa pesimään yksityishenkilöiden tonteille. Pulujen kuten muidenkin lintujen suurin haitta liittyy niiden aiheuttamaan hygieniariskiin ja omaisuudelle aiheuttamaan vahinkoon. Kesykyyhky, pulu, sepelkyyhky ovat tunnettuja rakennusten likaajia. 

Pulut aiheuttavat haittaa muun muassa seuraavilla tavoilla:

  • jätökset likaavat omaisuutta, tiloja tai esimerkiksi terassialueita – pahimmillaan jätökset voivat jopa vaurioittaa rakenteita kuten kattoja ja ilmastointijärjestelmiä
  • jätökset voivat levittää tauteja kuten salmonellaa, kolibakteereja tai histoplasmoosia
  • pesän tehnyt pulu voi olla aggressiivinen alueella liikkuvia kohtaan
  • suurina joukkoina pulut voivat olla myös äänekkäitä ja päällekäyviä ja häiritä asiakkaita
  • pulu voi eksyä myös sisätiloihin, josta se voi olla vaikea saada pois muutoin kuin fyysisesti pyydystämällä
  • lintujen vanhat pesät ovat koteja monille eri tuhohyönteisille

Pulut kantavat myös esimerkiksi kirppuja ja täitä.

 

Pulujen karkotus ja torjunta

Meillä Tuholaistorjuntakeskuksessa on erilaisia keinoja hoitaa lintujen kuten pulujen karkotus sekä haittojen ehkäiseminen.

Hyödynnämme muun muassa vaijereita, siimoja, verkkoja ja pulupiikkejä. Ammattitaitoiset huoltoteknikkomme tuntevat pulujen käytöksen ja pystyvät asentamaan lintuesteet asiakkaan toivomusten mukaisesti sekä toimivuuden että esteettisyyden näkökannalta. 

Kaikki luonnonvaraiset linnut riistalintuja lukuunottamatta on Suomessa luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu. Me otamme määräykset huomioon ja hoidamme torjunnan siten, että lakia noudatetaan. Voimme tarvittaessa poikkeustilanteissa hakea poikkeuslupaa lintujen hävittämiseen Varsinais-Suomen ELY-keskukselta.

Tuholaistorjuntakeskukseen kannattaa olla yhteydessä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, koska ennaltaehkäiseminen on aina selvästi halvempaa kuin lintujen aiheuttamien haittojen korvaaminen.

Ole meihin yhteydessä oheisella lomakkeella tai puhelimitse (020 762 2244), niin kerromme miten voimme olla avuksi juuri sinun tilanteessasi.

Lue myös lisää lintujen hävityksestä ja torjunnasta.

 

pulujen karkotus ja torjunta

Tuholaistorjuntakeskus Oy